Minulle tuli luennon jälkeen mieleen, miten moneen terveyteen liittyvään määritelmään sanat "mahdollisuus" ja mahdollistaminen"  eri muodoissaan sisältyvät. Minulle uutena tuli  "kehityksen" määritelmä ja kuinka ollakaan; kehityskin on kiteytettynä mahdollisuuksien lisäämistä.

Ei voi olla huomaamatta, kuinka eri lähtökohdista terveyden edistämistä pyritään toteuttamaan esimerkiksi Suomessa ja Zimbabwessa. Meillä kaivataan polkupyöräilyyn kannustavia liikenneratkaisuja ja kamppaillaan lihavuutta vastaan, kun Afrikan köyhimmissä maissa näännytään nälkään ja kuollaan tartuntatauteihin. Vaikka vuosikymmenten aikana lapsi- ja äitiyskuolleisuus on laskenut kehitysmaissakin, varsin toivottomalta siellä asuvien tavallisten kansalaisten elinolojen paraneminen mielestäni vaikuttaa. Tuntuu, että kun jokin kehitysmaa lopettaa sotimisen, saa demokraattisen hallituksen ja sitä kautta väestön asiat alkavat pikku hiljaa kohentumaan, kohta joku diktaattori kaataa demokratian, myy/käyttää luonnonvaroja vastuuttomasti ja ajaa vain omia etujaan valtion ja kansalaisten hyvinvoinnin kustannuksella. Ihan vihaksi pistää! Ja vaaditaan todella suurta kulttuurin muutosta kehitysmaissa, jotta naisten asema voisi kohentua. Ja kaiken kruununa ilmastonmuutoksen aiheuttamat sääilmiöt ja luonnonmullistukset hankaloittavat ihmisten jokapäiväistä kamppailua ravinnosta ja puhtaasta vedestä sekä  tappavilta taudeilta välttymiseltä entisestään. Käsitykseni mukaan myös ulkomaiset rahoittajat/suuryritykset omalla toiminnallaan edesauttavat kehitysmaiden korruptio-ongelmia ja epädemokraattisuutta sekä riippuvuutta muista tahoista. Mutta mikähän olisi se viisasten kivi, jolla sekä kehitysmaat että hyvinvointivaltiot saataisiin taistelemaan yhdessä ihmisten kurjuutta vastaan? Tätä ovat monet viisaat yksilöt ja yhteisöt vuosien saatossa pohtineet, julistaneet ja yrittäneet. Ehkä joku päivä asiat alkavat oikeasti korjaantumaan ja kehitysmaidenkin ihmisten oikeus terveyteen toteutuu..